Hei taas.^^ Siitä on jo ainakin puoli vuotta kun tänne viimeksi kirjoittelin. Elämä on muuttunut paljon sen jälkeen. Parempaan suuntaan, kuten saatte ehkä huomata.
Ensinnäkin, en ole enää sellainen angstipallero kuin viime syksynä. Syksy ja talvi tuntuvat vaikuttavan mielialoihini aina samalla tavalla, ja joka kevät ja kesä pitää jaksaa hävetä aikaisempia kirjoituksiaan. *naur* Ehkä pitäisi vähän varoa, mitä kirjoittaa.
Toisekseen, se hikipinko minä, joka ennen panikoin hyvistä numeroista ja koulusta, kokeista - sitä ei ole enää. Lukio muuttaa. Arvosanat eivät ole varsinaisesti lakseneet minnekään, mutta jo se, että koealue on 150 sivua ja tieto siitä, että luen kokeeseen yhden päivän varoitusajalla - niin no, muuttunut olen. *hihittää* Kaksi lukuviikkoa väheni yhteen päivään samalla kun kokeiden määrä lisääntyi ja koealue piteni kolminkertaiseksi. Ihmetyttää, miten ennen jaksoi valittaa jostain 50 sivun alueista. Nykyään se olisi taivas.
Vain kaksi koealuetta jäi viime vuonna kesken, ja virheistä on opittu. Mitä opittiinkaan? Lue nopeammin, tietokone vähemmälle, mutta älä sitäkään herranjumala unohda. *nauraa* Hyvä todistus tuli, ja vain yksi 7 kummittelee taistalla, mutta senkin nostin samantien kasiin. Ja päätös on saada niin monta kymppiä aineesta tästä eteenpäin, että kurssiarvosana saadaan mahdollisimman korkealle. Ysiin se laskelmien mukaan tulee jäämään, ikävä kyllä, mutta se seiska kolautti omatuntoni niin lyttyyn, että jos 4 seuravaa numeroa eivät ole 10... huh, olen pettänyt itseni.

Ah, ja kiitos kommentoijalle.^^ Kaikki kommentit piristävät aina.

Mm. Mitä muuta on tapahtunut? No, aloitettiin niwiksen kirjoittaminen uudestaan (NIWIS= Nothing is what it seems). Vuotis kun meni novellin poistamaan.^^ Vielä vuoden alussa kirjoitin hitaasti kuin etana, mutta olen parantanut tahtia. Ajattelin ensin, ettei kirjoittaminen voisi pätkääkään kiinnostaa - pidin taukoa vaikka kuinka ja kauan - mutta niin no, väärässä olin. Itseasiassa, huomaan viimeinkin kaivanneeni sitä.
Manga ja anime hallitsevat yhä elämääni. Kun niiden ansaan on kerran joutunut, on niistä vaikea päästä eroon. Manga on tällähetkellä pääroolissa (FMA 16 on kuukauden verran myöhässä, rauh), sillä onemangaan päivitty jatkuvasti uutta. Animesta seuraan yhä tasaisella tahdilla mm. Bleachia, jonka päivitys on tuskaisen hidasta ja katsominen kieltämättä alkaa tympiä, koska Hitsugayaa ei näy ei kuulu. Mutta senkin totta kai kestää, sillä tehtiinhän pikkuisesta juuri vähän aika sitten elokuva. Toisena on Kyou Kara Maou, sarja, joka yllätti minut sillä, että se alkoikin yhtäkkiä taas jatkua. Viimeisiä projekteja on myös ollut Chrno Crusade. Itkettävä yksilö. Vihasin loppua, mutta, kaikkea ei voi saada. Chrno oli kuitenkin syötävän ihana, niin että anteeksiannettu. Sitten on tietysti Special A, jonka jo mangana olen lukenut, ja jonka subatut versiot ovat kiven alla. Eli, puolet kuuntelen pelkästään japaniksi, joskus saan jopa tekstit näkyviin.
Sitten olen kertaillut vanhaa - MeruPuri (sain juuri ykkös volumen omaksi - Aram on ihana), Ouran, Cardcaptor Sakura, Red River... Kaiken näköistä. Ei kuitenkaan kamalasti, sillä olen löytänyt taas kerran ficcien ihanan maailman. En Pottereista, tosin (sinne en usko enää koskaan eksyväni, nyt kun sarja itsekin päättyi), vaan Bleachista, Cardcaptorista ~ mistä milloinkin. Bleach on taas etualalla, sillä löysin muutaman aivan uskomattoman hyvän kirjoittajan. Englanniksi, tietysti. Suomi ottaa vähänväliä päähän, mutta engalnti harvemmin pettää. Samoin löysin kirjoittajan, joka osaa kirjoittaa aivan uskomattomia dialogeja. Totta kai, Jane Austen ja Stephenie Meyer ovat hyviä, mutta tämä on jotain... todella mahtavaa. *hymy* Tietysti, jouduin näkemään tuntien vaivan, että sain etsittyä ja karsittua hyvät ficcarit huonoista, sillä (anteeksi tästä) viimeiseen kategoriaan kuuluu aivan liian paljon ihmisiä. Etsiminen kannatti, vaikka olikin raskasta. Sitten lopulta rekisteröidyin sivustolle itsekin, mutta yllätys yllätys *eyeroll* kun olin tämän tehnyt, ilmoitti Norton minulle ystävällisesti että sisään kirjautuminen on koneellani mahdotonta. En voinut uskoa silmiäni - olin rekisteröitynyt aivan turhaan. Mutta, onneksi oli kirjasto ja koulu, joidenkan koneet päästivät minut sisään sivustolle. Yay.

Sitten olen piirrellyt. Innostin kirjoittamisesta tarpeeksi niin, että ajattelin taas perehtyä ficcaamiseen (Bleachia, pääosin.). Tämä vaati minulta paljon suunnittelua, ja päädyin jopa piirtämään päähenkilöt. *naur* Rakastan omien henkilöiden luomista. On aivan vapaat kädet, kaikessa. Yritän olla luomatta stereotypioita, mikä on kylläkin hankalaa. Mutta. JA NIIN tietysti sitten saimme vihdoin ja viimein tulostimen. Kopioimista en ole vielä harjoittanut, mutta tulostanut olen, samoin skannannut. Yay. Tulostinta minä tarvitskinkin.

Mh. Olikohan siinä kaikki tärkeä? Olen viiden päivän päästä onnellisesti 17 vuotias, ja heti seuraavana päivänä on lähtö Amerikkaan, jossa minua odottaa kolmen viikon loma serkkujen luona. *naur* En malta odottaa.

Hyvää kesää.

//Ah. FFXstä. Olen TAAS jumissa. Olen ollut jo hyvän aikaa, mutta. Seymoret (*naur* ja kaikenmaailman sinitukat) on hoidettu pois pelistä aikoja sitten, mutta Tiduksen isä on yksi ongelmien pesä. Eihän siitä pääse eroon millään. Mä isken sitä minkä pystyn, mutta sen sijan että se ystävällisesti kuolla kupsahtaisi, se vaan palauttaa elämäpisteensä takaisin ylös. Harjoittelen paraikaa, yritän vahvistaa itseäni ja etsiä viimeistä aeonia (jos sellasita on, mutta ehkä me uskotaan wikiä) (luultavasti tiedän missä se on, mutta en vaan saa sitä ulos), mutta kehitys on hidasta, raskasta ja aikaavievää. Jos kellään on vinkkejä, otan mielelläni vastaan.
FFXII on myöskin jumissa, ja tälle en voi tehdä mitään muuta kuin hävetä itseäni. Olen vasta alussa, ja jo jumissa. Jossain hemmetin tunnelissa, jossa on sähköä syöviä hirviöitä, jotka pitää tappaa mahdollisimman nopeasti. Niin no, helpottaisi jos matkassa EI olisi ylimääräistä painolastia joka osaa tapella vain nyrkeillään, jos olisi enemmän rahaa ja jos sähkönsyöjäoliot eivät söisi sähköä niin nopeasti. Minä tarvitsen sitä sähköä, hei. Kun valot alkaa pimentyä tarpeeksi, hirviöiden määrä vain lisääntyy, ja sitten vasta onkin hauskaa, kun on kymmenen randomin kummituksen ja hirviön piirittämänä, ei pääse lähellekään sähkönsyöjää, eikä ole mahdollista kutsua aeoneita avuksi, ehei, ei tässä pelissä. Kuollut olen jo monta kertaa.
FFX-2 ei ole jumissa, mutta haluaisin päästä sen ensimmäisen osan läpi, ennen kuin näen vaivaa saadakseni Tiduksen takaisin henkiin. Ihan vain noin, että tietäisin, kenen puolelle kannattaa mennä, ja niin edes päin.^^
Kindom Heartsit eivät myöskään ole jumissa, mutta haluan keskittää pääpainoni FinalFantasyiden rökittämisen. Eikai voi mitään, jos yritys ei onnistu. Damn it. Vinkkejä siis vastaanotetaan, jos kellään on kokemusta.

// Ahhah, ja näin vielä loppuun, lainaus (FFXII, Balthier on ihana mies.^^):
Vaan: "What kind of monsters are those?!"
Balthier: "Oh, those. I've heard they're quite fond of electricity. When they reach something electric they suck it up dry. But don't worry, they'll give it back if you ask nicely. Sticking a sword in them helps, too."

*naur* Virheitä voi olla, yritin ottaa ton ulkomuistista. Mutta. Ajattelin jossain vaiheessa laittaa tänne yhden novellin.^^ Jos ketään ei haittaa. *naur*