Heips, ihmiset!
Kesa jatkuu, ja ma vietan aikani Amerikassa. Ilmat on lampimat (alkaa ihmetelko a ja o (pisteilla) kirjainten puuttumista, silla eihan naiden nappaimistossa sellaisia ole. Arvatkaa vaan oliko tahan systeemiin hankala totutella.) vaikka eilen olikin ukkosmyrsky (mika ihmeen ukkosmyrsky, ei siella kun vahan jyrissyt). Ollaan kayty shoppailemassa lahimmassa ostoskeskuksessa, joka oli vahintaankin valtava. Ostosaalis: kaksi paitaa, Fruits Basket manga 15 ja... ja... Niin, siina se kai oli. Pienempi serkuista tuijottaa koko ajan tossa vieressa kun kirjoitan, luojan kiitos etta se ei ymmarra sanaakaan suomea. Itseasiassa, tanne kirjoittaminen oli vain tekosyy saada se pois mun tieltani, etta voin alkaa lukea mangaa - se nimittain on englanniksi, ja muutenkin, minua hairistee ihan alyttomasti, kun se heiluu tossa vieressa ja odottaa etta tulen pois koneelta. Mutta jos se jattais mut rauhaa, ma suoriutuisin taalata paljon nopeammin pois.
Geez.
Uima-altaillakin oltiin eilen, mutta siina usikenteli niin plajon kuooleita otokoita, etten ma voinut siella kauaa viihtya. Eika niita otokoita oikeesti ollut vaan muutamaa, vaan joka puolella, missa niita vaan oli mahdollista olla, niita oli. Ei oikein innostanut sukeltamaan.
Lentokonematkakaan ei ollut niin kamala kuin olisi voinut olettaa. Kymmenen tunnin lennolla oli viihdykkeena kiva tv-ruutu, josta sai itse vapaasti valita, halusiko kenties katsoa elokuvia (Lumottu, 27 dresses, the phantom of the opera, jumper yms yms.), tv-ohjelmia (heroes, greyn anatomia, ruma Betty, kaikki rakastavat raymondia, frendit, simpsonit...), kuunnella musiikkia (sisalsi lyhyesti melkein kaiken mita mu Ipodissani on, eli se oli taivas. Jopa Bleachin alkutunnari oli siella.), pelata peleja (shakki, sudoku, palapeli, muistipeli) ja niineteenpain. Kymmenen tunita kuluu siina kylla aika nopeesti.
Ph. Taytynee kai menna nyt lukemaan. Loysin yhden lupaavan mangan, ja tahdon lukea sen.
Naa.
Kirjoittelemisiin.
keskiviikko, 18. kesäkuu 2008
Greetings from America
tiistai, 10. kesäkuu 2008
Kesä tuli, taas.
Hei taas.^^ Siitä on jo ainakin puoli vuotta kun tänne viimeksi kirjoittelin. Elämä on muuttunut paljon sen jälkeen. Parempaan suuntaan, kuten saatte ehkä huomata.
Ensinnäkin, en ole enää sellainen angstipallero kuin viime syksynä. Syksy ja talvi tuntuvat vaikuttavan mielialoihini aina samalla tavalla, ja joka kevät ja kesä pitää jaksaa hävetä aikaisempia kirjoituksiaan. *naur* Ehkä pitäisi vähän varoa, mitä kirjoittaa.
Toisekseen, se hikipinko minä, joka ennen panikoin hyvistä numeroista ja koulusta, kokeista - sitä ei ole enää. Lukio muuttaa. Arvosanat eivät ole varsinaisesti lakseneet minnekään, mutta jo se, että koealue on 150 sivua ja tieto siitä, että luen kokeeseen yhden päivän varoitusajalla - niin no, muuttunut olen. *hihittää* Kaksi lukuviikkoa väheni yhteen päivään samalla kun kokeiden määrä lisääntyi ja koealue piteni kolminkertaiseksi. Ihmetyttää, miten ennen jaksoi valittaa jostain 50 sivun alueista. Nykyään se olisi taivas.
Vain kaksi koealuetta jäi viime vuonna kesken, ja virheistä on opittu. Mitä opittiinkaan? Lue nopeammin, tietokone vähemmälle, mutta älä sitäkään herranjumala unohda. *nauraa* Hyvä todistus tuli, ja vain yksi 7 kummittelee taistalla, mutta senkin nostin samantien kasiin. Ja päätös on saada niin monta kymppiä aineesta tästä eteenpäin, että kurssiarvosana saadaan mahdollisimman korkealle. Ysiin se laskelmien mukaan tulee jäämään, ikävä kyllä, mutta se seiska kolautti omatuntoni niin lyttyyn, että jos 4 seuravaa numeroa eivät ole 10... huh, olen pettänyt itseni.
Ah, ja kiitos kommentoijalle.^^ Kaikki kommentit piristävät aina.
Mm. Mitä muuta on tapahtunut? No, aloitettiin niwiksen kirjoittaminen uudestaan (NIWIS= Nothing is what it seems). Vuotis kun meni novellin poistamaan.^^ Vielä vuoden alussa kirjoitin hitaasti kuin etana, mutta olen parantanut tahtia. Ajattelin ensin, ettei kirjoittaminen voisi pätkääkään kiinnostaa - pidin taukoa vaikka kuinka ja kauan - mutta niin no, väärässä olin. Itseasiassa, huomaan viimeinkin kaivanneeni sitä.
Manga ja anime hallitsevat yhä elämääni. Kun niiden ansaan on kerran joutunut, on niistä vaikea päästä eroon. Manga on tällähetkellä pääroolissa (FMA 16 on kuukauden verran myöhässä, rauh), sillä onemangaan päivitty jatkuvasti uutta. Animesta seuraan yhä tasaisella tahdilla mm. Bleachia, jonka päivitys on tuskaisen hidasta ja katsominen kieltämättä alkaa tympiä, koska Hitsugayaa ei näy ei kuulu. Mutta senkin totta kai kestää, sillä tehtiinhän pikkuisesta juuri vähän aika sitten elokuva. Toisena on Kyou Kara Maou, sarja, joka yllätti minut sillä, että se alkoikin yhtäkkiä taas jatkua. Viimeisiä projekteja on myös ollut Chrno Crusade. Itkettävä yksilö. Vihasin loppua, mutta, kaikkea ei voi saada. Chrno oli kuitenkin syötävän ihana, niin että anteeksiannettu. Sitten on tietysti Special A, jonka jo mangana olen lukenut, ja jonka subatut versiot ovat kiven alla. Eli, puolet kuuntelen pelkästään japaniksi, joskus saan jopa tekstit näkyviin.
Sitten olen kertaillut vanhaa - MeruPuri (sain juuri ykkös volumen omaksi - Aram on ihana), Ouran, Cardcaptor Sakura, Red River... Kaiken näköistä. Ei kuitenkaan kamalasti, sillä olen löytänyt taas kerran ficcien ihanan maailman. En Pottereista, tosin (sinne en usko enää koskaan eksyväni, nyt kun sarja itsekin päättyi), vaan Bleachista, Cardcaptorista ~ mistä milloinkin. Bleach on taas etualalla, sillä löysin muutaman aivan uskomattoman hyvän kirjoittajan. Englanniksi, tietysti. Suomi ottaa vähänväliä päähän, mutta engalnti harvemmin pettää. Samoin löysin kirjoittajan, joka osaa kirjoittaa aivan uskomattomia dialogeja. Totta kai, Jane Austen ja Stephenie Meyer ovat hyviä, mutta tämä on jotain... todella mahtavaa. *hymy* Tietysti, jouduin näkemään tuntien vaivan, että sain etsittyä ja karsittua hyvät ficcarit huonoista, sillä (anteeksi tästä) viimeiseen kategoriaan kuuluu aivan liian paljon ihmisiä. Etsiminen kannatti, vaikka olikin raskasta. Sitten lopulta rekisteröidyin sivustolle itsekin, mutta yllätys yllätys *eyeroll* kun olin tämän tehnyt, ilmoitti Norton minulle ystävällisesti että sisään kirjautuminen on koneellani mahdotonta. En voinut uskoa silmiäni - olin rekisteröitynyt aivan turhaan. Mutta, onneksi oli kirjasto ja koulu, joidenkan koneet päästivät minut sisään sivustolle. Yay.
Sitten olen piirrellyt. Innostin kirjoittamisesta tarpeeksi niin, että ajattelin taas perehtyä ficcaamiseen (Bleachia, pääosin.). Tämä vaati minulta paljon suunnittelua, ja päädyin jopa piirtämään päähenkilöt. *naur* Rakastan omien henkilöiden luomista. On aivan vapaat kädet, kaikessa. Yritän olla luomatta stereotypioita, mikä on kylläkin hankalaa. Mutta. JA NIIN tietysti sitten saimme vihdoin ja viimein tulostimen. Kopioimista en ole vielä harjoittanut, mutta tulostanut olen, samoin skannannut. Yay. Tulostinta minä tarvitskinkin.
Mh. Olikohan siinä kaikki tärkeä? Olen viiden päivän päästä onnellisesti 17 vuotias, ja heti seuraavana päivänä on lähtö Amerikkaan, jossa minua odottaa kolmen viikon loma serkkujen luona. *naur* En malta odottaa.
Hyvää kesää.
//Ah. FFXstä. Olen TAAS jumissa. Olen ollut jo hyvän aikaa, mutta. Seymoret (*naur* ja kaikenmaailman sinitukat) on hoidettu pois pelistä aikoja sitten, mutta Tiduksen isä on yksi ongelmien pesä. Eihän siitä pääse eroon millään. Mä isken sitä minkä pystyn, mutta sen sijan että se ystävällisesti kuolla kupsahtaisi, se vaan palauttaa elämäpisteensä takaisin ylös. Harjoittelen paraikaa, yritän vahvistaa itseäni ja etsiä viimeistä aeonia (jos sellasita on, mutta ehkä me uskotaan wikiä) (luultavasti tiedän missä se on, mutta en vaan saa sitä ulos), mutta kehitys on hidasta, raskasta ja aikaavievää. Jos kellään on vinkkejä, otan mielelläni vastaan.
FFXII on myöskin jumissa, ja tälle en voi tehdä mitään muuta kuin hävetä itseäni. Olen vasta alussa, ja jo jumissa. Jossain hemmetin tunnelissa, jossa on sähköä syöviä hirviöitä, jotka pitää tappaa mahdollisimman nopeasti. Niin no, helpottaisi jos matkassa EI olisi ylimääräistä painolastia joka osaa tapella vain nyrkeillään, jos olisi enemmän rahaa ja jos sähkönsyöjäoliot eivät söisi sähköä niin nopeasti. Minä tarvitsen sitä sähköä, hei. Kun valot alkaa pimentyä tarpeeksi, hirviöiden määrä vain lisääntyy, ja sitten vasta onkin hauskaa, kun on kymmenen randomin kummituksen ja hirviön piirittämänä, ei pääse lähellekään sähkönsyöjää, eikä ole mahdollista kutsua aeoneita avuksi, ehei, ei tässä pelissä. Kuollut olen jo monta kertaa.
FFX-2 ei ole jumissa, mutta haluaisin päästä sen ensimmäisen osan läpi, ennen kuin näen vaivaa saadakseni Tiduksen takaisin henkiin. Ihan vain noin, että tietäisin, kenen puolelle kannattaa mennä, ja niin edes päin.^^
Kindom Heartsit eivät myöskään ole jumissa, mutta haluan keskittää pääpainoni FinalFantasyiden rökittämisen. Eikai voi mitään, jos yritys ei onnistu. Damn it. Vinkkejä siis vastaanotetaan, jos kellään on kokemusta.
// Ahhah, ja näin vielä loppuun, lainaus (FFXII, Balthier on ihana mies.^^):
Vaan: "What kind of monsters are those?!"
Balthier: "Oh, those. I've heard they're quite fond of electricity. When they reach something electric they suck it up dry. But don't worry, they'll give it back if you ask nicely. Sticking a sword in them helps, too."
*naur* Virheitä voi olla, yritin ottaa ton ulkomuistista. Mutta. Ajattelin jossain vaiheessa laittaa tänne yhden novellin.^^ Jos ketään ei haittaa. *naur*
Ensinnäkin, en ole enää sellainen angstipallero kuin viime syksynä. Syksy ja talvi tuntuvat vaikuttavan mielialoihini aina samalla tavalla, ja joka kevät ja kesä pitää jaksaa hävetä aikaisempia kirjoituksiaan. *naur* Ehkä pitäisi vähän varoa, mitä kirjoittaa.
Toisekseen, se hikipinko minä, joka ennen panikoin hyvistä numeroista ja koulusta, kokeista - sitä ei ole enää. Lukio muuttaa. Arvosanat eivät ole varsinaisesti lakseneet minnekään, mutta jo se, että koealue on 150 sivua ja tieto siitä, että luen kokeeseen yhden päivän varoitusajalla - niin no, muuttunut olen. *hihittää* Kaksi lukuviikkoa väheni yhteen päivään samalla kun kokeiden määrä lisääntyi ja koealue piteni kolminkertaiseksi. Ihmetyttää, miten ennen jaksoi valittaa jostain 50 sivun alueista. Nykyään se olisi taivas.
Vain kaksi koealuetta jäi viime vuonna kesken, ja virheistä on opittu. Mitä opittiinkaan? Lue nopeammin, tietokone vähemmälle, mutta älä sitäkään herranjumala unohda. *nauraa* Hyvä todistus tuli, ja vain yksi 7 kummittelee taistalla, mutta senkin nostin samantien kasiin. Ja päätös on saada niin monta kymppiä aineesta tästä eteenpäin, että kurssiarvosana saadaan mahdollisimman korkealle. Ysiin se laskelmien mukaan tulee jäämään, ikävä kyllä, mutta se seiska kolautti omatuntoni niin lyttyyn, että jos 4 seuravaa numeroa eivät ole 10... huh, olen pettänyt itseni.
Ah, ja kiitos kommentoijalle.^^ Kaikki kommentit piristävät aina.
Mm. Mitä muuta on tapahtunut? No, aloitettiin niwiksen kirjoittaminen uudestaan (NIWIS= Nothing is what it seems). Vuotis kun meni novellin poistamaan.^^ Vielä vuoden alussa kirjoitin hitaasti kuin etana, mutta olen parantanut tahtia. Ajattelin ensin, ettei kirjoittaminen voisi pätkääkään kiinnostaa - pidin taukoa vaikka kuinka ja kauan - mutta niin no, väärässä olin. Itseasiassa, huomaan viimeinkin kaivanneeni sitä.
Manga ja anime hallitsevat yhä elämääni. Kun niiden ansaan on kerran joutunut, on niistä vaikea päästä eroon. Manga on tällähetkellä pääroolissa (FMA 16 on kuukauden verran myöhässä, rauh), sillä onemangaan päivitty jatkuvasti uutta. Animesta seuraan yhä tasaisella tahdilla mm. Bleachia, jonka päivitys on tuskaisen hidasta ja katsominen kieltämättä alkaa tympiä, koska Hitsugayaa ei näy ei kuulu. Mutta senkin totta kai kestää, sillä tehtiinhän pikkuisesta juuri vähän aika sitten elokuva. Toisena on Kyou Kara Maou, sarja, joka yllätti minut sillä, että se alkoikin yhtäkkiä taas jatkua. Viimeisiä projekteja on myös ollut Chrno Crusade. Itkettävä yksilö. Vihasin loppua, mutta, kaikkea ei voi saada. Chrno oli kuitenkin syötävän ihana, niin että anteeksiannettu. Sitten on tietysti Special A, jonka jo mangana olen lukenut, ja jonka subatut versiot ovat kiven alla. Eli, puolet kuuntelen pelkästään japaniksi, joskus saan jopa tekstit näkyviin.
Sitten olen kertaillut vanhaa - MeruPuri (sain juuri ykkös volumen omaksi - Aram on ihana), Ouran, Cardcaptor Sakura, Red River... Kaiken näköistä. Ei kuitenkaan kamalasti, sillä olen löytänyt taas kerran ficcien ihanan maailman. En Pottereista, tosin (sinne en usko enää koskaan eksyväni, nyt kun sarja itsekin päättyi), vaan Bleachista, Cardcaptorista ~ mistä milloinkin. Bleach on taas etualalla, sillä löysin muutaman aivan uskomattoman hyvän kirjoittajan. Englanniksi, tietysti. Suomi ottaa vähänväliä päähän, mutta engalnti harvemmin pettää. Samoin löysin kirjoittajan, joka osaa kirjoittaa aivan uskomattomia dialogeja. Totta kai, Jane Austen ja Stephenie Meyer ovat hyviä, mutta tämä on jotain... todella mahtavaa. *hymy* Tietysti, jouduin näkemään tuntien vaivan, että sain etsittyä ja karsittua hyvät ficcarit huonoista, sillä (anteeksi tästä) viimeiseen kategoriaan kuuluu aivan liian paljon ihmisiä. Etsiminen kannatti, vaikka olikin raskasta. Sitten lopulta rekisteröidyin sivustolle itsekin, mutta yllätys yllätys *eyeroll* kun olin tämän tehnyt, ilmoitti Norton minulle ystävällisesti että sisään kirjautuminen on koneellani mahdotonta. En voinut uskoa silmiäni - olin rekisteröitynyt aivan turhaan. Mutta, onneksi oli kirjasto ja koulu, joidenkan koneet päästivät minut sisään sivustolle. Yay.
Sitten olen piirrellyt. Innostin kirjoittamisesta tarpeeksi niin, että ajattelin taas perehtyä ficcaamiseen (Bleachia, pääosin.). Tämä vaati minulta paljon suunnittelua, ja päädyin jopa piirtämään päähenkilöt. *naur* Rakastan omien henkilöiden luomista. On aivan vapaat kädet, kaikessa. Yritän olla luomatta stereotypioita, mikä on kylläkin hankalaa. Mutta. JA NIIN tietysti sitten saimme vihdoin ja viimein tulostimen. Kopioimista en ole vielä harjoittanut, mutta tulostanut olen, samoin skannannut. Yay. Tulostinta minä tarvitskinkin.
Mh. Olikohan siinä kaikki tärkeä? Olen viiden päivän päästä onnellisesti 17 vuotias, ja heti seuraavana päivänä on lähtö Amerikkaan, jossa minua odottaa kolmen viikon loma serkkujen luona. *naur* En malta odottaa.
Hyvää kesää.
//Ah. FFXstä. Olen TAAS jumissa. Olen ollut jo hyvän aikaa, mutta. Seymoret (*naur* ja kaikenmaailman sinitukat) on hoidettu pois pelistä aikoja sitten, mutta Tiduksen isä on yksi ongelmien pesä. Eihän siitä pääse eroon millään. Mä isken sitä minkä pystyn, mutta sen sijan että se ystävällisesti kuolla kupsahtaisi, se vaan palauttaa elämäpisteensä takaisin ylös. Harjoittelen paraikaa, yritän vahvistaa itseäni ja etsiä viimeistä aeonia (jos sellasita on, mutta ehkä me uskotaan wikiä) (luultavasti tiedän missä se on, mutta en vaan saa sitä ulos), mutta kehitys on hidasta, raskasta ja aikaavievää. Jos kellään on vinkkejä, otan mielelläni vastaan.
FFXII on myöskin jumissa, ja tälle en voi tehdä mitään muuta kuin hävetä itseäni. Olen vasta alussa, ja jo jumissa. Jossain hemmetin tunnelissa, jossa on sähköä syöviä hirviöitä, jotka pitää tappaa mahdollisimman nopeasti. Niin no, helpottaisi jos matkassa EI olisi ylimääräistä painolastia joka osaa tapella vain nyrkeillään, jos olisi enemmän rahaa ja jos sähkönsyöjäoliot eivät söisi sähköä niin nopeasti. Minä tarvitsen sitä sähköä, hei. Kun valot alkaa pimentyä tarpeeksi, hirviöiden määrä vain lisääntyy, ja sitten vasta onkin hauskaa, kun on kymmenen randomin kummituksen ja hirviön piirittämänä, ei pääse lähellekään sähkönsyöjää, eikä ole mahdollista kutsua aeoneita avuksi, ehei, ei tässä pelissä. Kuollut olen jo monta kertaa.
FFX-2 ei ole jumissa, mutta haluaisin päästä sen ensimmäisen osan läpi, ennen kuin näen vaivaa saadakseni Tiduksen takaisin henkiin. Ihan vain noin, että tietäisin, kenen puolelle kannattaa mennä, ja niin edes päin.^^
Kindom Heartsit eivät myöskään ole jumissa, mutta haluan keskittää pääpainoni FinalFantasyiden rökittämisen. Eikai voi mitään, jos yritys ei onnistu. Damn it. Vinkkejä siis vastaanotetaan, jos kellään on kokemusta.
// Ahhah, ja näin vielä loppuun, lainaus (FFXII, Balthier on ihana mies.^^):
Vaan: "What kind of monsters are those?!"
Balthier: "Oh, those. I've heard they're quite fond of electricity. When they reach something electric they suck it up dry. But don't worry, they'll give it back if you ask nicely. Sticking a sword in them helps, too."
*naur* Virheitä voi olla, yritin ottaa ton ulkomuistista. Mutta. Ajattelin jossain vaiheessa laittaa tänne yhden novellin.^^ Jos ketään ei haittaa. *naur*
keskiviikko, 10. lokakuu 2007
*vihaa*
Mä en ole koskaan, siis pitkään aikaan, ollut näin vihainen. Mä en muista, onko siitä jo kaksi vuotta, kun mua itseasiassa sattui sydämeen kun mä olin niin vihanen, ja nyt mä olen taas. Tekee mieli heitellä pöytiä ja potkia kaikki tuusannuuskaksi.
*kiukun kyyneleet*
Myönnetään, mun koko sosiaalinen elämäni rajoittuu kouluun ja tietokoneen kautta käytäviin keskusteluihin. Hienoa. Puolitoista tuntia koneella päivässä, ONKO SE MUKA NYT NIIN PALJON?! Mä vihaan liikuntaa, ulkona on kylmä. Tekosyitä ehkä, mutta mä en ole KOSKAAn liikkunut mainittavaa määrää. Koulumatkat, woah. Ja nyt sitä tullaan sitten VALITTAMAAN että "vähemmän tietokonetta, enemmän liikuntaa". Mitä, aiotteko te tehdä tyttärestänne onnettoman? Ainoat ajat päivästä mä olen onnellinen silloin kun a) mä nukun, b) mä olen koneella lukemassa mangaa/ katsomassa animea. Ajat jolloin mä olen täynnä vihaa tai muuten vaan käytännöllisesti zombie ja vedän ignore-ilmeellä, täyttävät jo muutenkin puolet elämästäni! Nytkö se pitää muuttaa kokopäiväiseksi? Mitähän ne tekis, jos katoaisin ja jäisin ulos muutamaksi päiväksi, olisinko sitten saanut raitista ilmaa ja liikuntaa tarpeeksi? Mä tarvitsen kaikki nuo pienet fantasiamaailmani joissa ei ole koulua tai äryttäivä "tiedän-kaiken" vanhempia. Tarvitsen ne unelmoidakseni ja ollakseni iloinen edes jonkun puolesta, vaikka henkilö nyt ei sitten olekaan oikea. Olen outo ja sairas mieleltäni, tiedän, mutta sentään onnellinen näin. Tarvitseeko sitä muuttaa?!
Mm, ja kiitos rohkaisevasta kommentista aiempaan.
Vähän taustoitusta: Koulu menee näillä näkymin ihan hyvin, vaikka lukio painaakin päälle. Ystävien odotukset on taas minun kannaltani korkealla, ja sattuu yhä kun he sanovat "olisin odottanut sulta parempaa" -tai jotain samanlaista. Manga ja anime ovat vallanneet elämäni ja saavat minut onnelliseks, koska ovat kaikki sellaisia, mitä ei voi oikeasti tapahtua. Sosiaalinen elämäni on rajoittunutta. Olen päättänyt patistaa itseäni ulkoilemaan ,mutta jatkuva "jos et ulkoile reitesi lihovat lisää" - valitusvirsi äidiltä alkaa ottaa päähän. Olen myös ryhtynyt avoimempaan tunteiden ilmaisuun ja alkanut heittelemään ystäviäni kynillä. Samalla yritän sumplia heidän ongelmiensa kanssa päivästä toiseen.
Siinä.
*kiukun kyyneleet*
Myönnetään, mun koko sosiaalinen elämäni rajoittuu kouluun ja tietokoneen kautta käytäviin keskusteluihin. Hienoa. Puolitoista tuntia koneella päivässä, ONKO SE MUKA NYT NIIN PALJON?! Mä vihaan liikuntaa, ulkona on kylmä. Tekosyitä ehkä, mutta mä en ole KOSKAAn liikkunut mainittavaa määrää. Koulumatkat, woah. Ja nyt sitä tullaan sitten VALITTAMAAN että "vähemmän tietokonetta, enemmän liikuntaa". Mitä, aiotteko te tehdä tyttärestänne onnettoman? Ainoat ajat päivästä mä olen onnellinen silloin kun a) mä nukun, b) mä olen koneella lukemassa mangaa/ katsomassa animea. Ajat jolloin mä olen täynnä vihaa tai muuten vaan käytännöllisesti zombie ja vedän ignore-ilmeellä, täyttävät jo muutenkin puolet elämästäni! Nytkö se pitää muuttaa kokopäiväiseksi? Mitähän ne tekis, jos katoaisin ja jäisin ulos muutamaksi päiväksi, olisinko sitten saanut raitista ilmaa ja liikuntaa tarpeeksi? Mä tarvitsen kaikki nuo pienet fantasiamaailmani joissa ei ole koulua tai äryttäivä "tiedän-kaiken" vanhempia. Tarvitsen ne unelmoidakseni ja ollakseni iloinen edes jonkun puolesta, vaikka henkilö nyt ei sitten olekaan oikea. Olen outo ja sairas mieleltäni, tiedän, mutta sentään onnellinen näin. Tarvitseeko sitä muuttaa?!
Mm, ja kiitos rohkaisevasta kommentista aiempaan.
Vähän taustoitusta: Koulu menee näillä näkymin ihan hyvin, vaikka lukio painaakin päälle. Ystävien odotukset on taas minun kannaltani korkealla, ja sattuu yhä kun he sanovat "olisin odottanut sulta parempaa" -tai jotain samanlaista. Manga ja anime ovat vallanneet elämäni ja saavat minut onnelliseks, koska ovat kaikki sellaisia, mitä ei voi oikeasti tapahtua. Sosiaalinen elämäni on rajoittunutta. Olen päättänyt patistaa itseäni ulkoilemaan ,mutta jatkuva "jos et ulkoile reitesi lihovat lisää" - valitusvirsi äidiltä alkaa ottaa päähän. Olen myös ryhtynyt avoimempaan tunteiden ilmaisuun ja alkanut heittelemään ystäviäni kynillä. Samalla yritän sumplia heidän ongelmiensa kanssa päivästä toiseen.
Siinä.
torstai, 8. maaliskuu 2007
Mielialan vaihteluita
*synkkä huokaus* Mikä ihme laittaa maailman puukottamaan selkään? Teinkö mä jotain väärin? Ajatukset liian ilkeitä? Mutta täytyykö mun oikeasti OTTAA KAIKKI VASTAAN MUKISEMATTA?
Mä olen kyllästynyt. Kyllästynyt, enkä eniten kouluun. Vaikka voihan sekin saada maininnan-->Kolme koetta. Kolme. KOLME? Stressaavaako ei ole täyttää lukion papereita JA lukea kokeeseen? Hmh. Think again, ja armahtakaa tulevat ysi raukat, olkaa niin kilttejä. Ettei kukaan saa hermoromahdusta.
Suurin kyllästyminen taitaa nyt kyllä mennä Mocking Birdille. Nimiä ei mainita, koska joku tuttu saattaa kertoa eteenpäin. Mutta Mocking Bird: Tosissaan, saanko mä pitää persoonallisuuteni itselläni? Täytyykö mun jokaista liikettäni, ihannettani, harrastustani ja tekemistäni matkia, jokainen lukemani kirja lukea ja jokaisen fanittamani pojan kuva hommata seinälleen? Saanko rauhan? Lupasit sen piruvieköön silloin. Puhuin kanssasi, puhdistin ilmaa mariannekaakaolla. Ja mitä saan vastineeksi? 30 päivän rauhan, ja sitten se alkaa taas. Mahdotonta. Minulla ei ole tarpeeksi marianne-raetta sinun tarpeeseesi. JÄTÄ mut jo RAUHAAN! Eddie oli kyllä viimonen naula arkkuun. Uskallakin... minä vahdin sinua.
Ehkä ainoa, joka saa minut rauhoittumaan: FMA. Luojan kiitos, se on olemassa. Yksi pieni hetki tämän ajattelemiseen ja olen taas iloinen. Vaikka Maryn fic saikin minut tukehtumaan kyyneliin... yhä ja vain se saa paremmalle tuulelle. Älä lopu, ethän?
Ruusun Piikit on taas melkein back. Aloitin alusta, mutta teksti vähän on hajallaan. Ei tule mitään. Mutta on yhä ihana kiroittaa. Kirous, samaan aikaan.
*syvä huokaus*
Oli pakko tulla taas vähän vuodattamaan. Koulu-vuodatustani... kukaan ei kestä kuunnella. Luulevat että kaikki on minulle helppoa, etten minä ymmärrä muita. Okei, vika oikein, se on hankalaa. Mutta on väärin luulla, etteivät kyynelkavani aukea illan tullen, petiin päästyä. Ahdistavaa. Ja ne odotukset. Se sattuu. Olen tullut tulokseen, että en tee tätä itseni vuoksi, vaan muiden. Kuullostaako typerältä? Anna kun selitän:
Meille palautetaan hissan pikkukokeet, ja yksi ystävistäni saa vähän paremman. Sitten luokkalaiseni kääntyy katsomaan minua, ja kysyy: "No, miktä tuntuu kun bestikses sai paremman?"
Anteeksi mitä? Toistatko? Juuri minuuttia aiemmin oli onnitellut ystävääni hymyillen, ja nyt... joku puhkaisi kuplani. Se sattui. PITÄÄKÖ OLLA AINA PARAS?
Sama matematiikassa. Kokeet palautetaan, ja luokkalaiseni saa paremmn kuin minä. (Luojan kiitos, ajattelin. Muuten hänen vanhempiensa uhkaus olisi voinut toteutua...)
Tunnin jälkeen kaksi ystävistäni menee ulos luokasta. Kun minä vielä pakkaan tavaroitani, kolmas ystävistäni juoksee luokseni ja kysyy: "MINKÄ numeron sä sait?"
"Ysi puol."
Ystäväni miettii hetken.
"No et sä sit paljon jälkeen jääny."
Auts, auts, auts. OLEN PAHOILLANI, ETTEN OLLUT TAAS PARAS. Noinko pitää sanoa?!
Sen lisäksi, etten enää tahdo pettää luokkalaisteni odotuksia, en tahdo myöskään pettä opettajien. En voi sille enää mitään. Hullu minusta tällä menolla tulee.
Niin...
Mä olen kyllästynyt. Kyllästynyt, enkä eniten kouluun. Vaikka voihan sekin saada maininnan-->Kolme koetta. Kolme. KOLME? Stressaavaako ei ole täyttää lukion papereita JA lukea kokeeseen? Hmh. Think again, ja armahtakaa tulevat ysi raukat, olkaa niin kilttejä. Ettei kukaan saa hermoromahdusta.
Suurin kyllästyminen taitaa nyt kyllä mennä Mocking Birdille. Nimiä ei mainita, koska joku tuttu saattaa kertoa eteenpäin. Mutta Mocking Bird: Tosissaan, saanko mä pitää persoonallisuuteni itselläni? Täytyykö mun jokaista liikettäni, ihannettani, harrastustani ja tekemistäni matkia, jokainen lukemani kirja lukea ja jokaisen fanittamani pojan kuva hommata seinälleen? Saanko rauhan? Lupasit sen piruvieköön silloin. Puhuin kanssasi, puhdistin ilmaa mariannekaakaolla. Ja mitä saan vastineeksi? 30 päivän rauhan, ja sitten se alkaa taas. Mahdotonta. Minulla ei ole tarpeeksi marianne-raetta sinun tarpeeseesi. JÄTÄ mut jo RAUHAAN! Eddie oli kyllä viimonen naula arkkuun. Uskallakin... minä vahdin sinua.
Ehkä ainoa, joka saa minut rauhoittumaan: FMA. Luojan kiitos, se on olemassa. Yksi pieni hetki tämän ajattelemiseen ja olen taas iloinen. Vaikka Maryn fic saikin minut tukehtumaan kyyneliin... yhä ja vain se saa paremmalle tuulelle. Älä lopu, ethän?
Ruusun Piikit on taas melkein back. Aloitin alusta, mutta teksti vähän on hajallaan. Ei tule mitään. Mutta on yhä ihana kiroittaa. Kirous, samaan aikaan.
*syvä huokaus*
Oli pakko tulla taas vähän vuodattamaan. Koulu-vuodatustani... kukaan ei kestä kuunnella. Luulevat että kaikki on minulle helppoa, etten minä ymmärrä muita. Okei, vika oikein, se on hankalaa. Mutta on väärin luulla, etteivät kyynelkavani aukea illan tullen, petiin päästyä. Ahdistavaa. Ja ne odotukset. Se sattuu. Olen tullut tulokseen, että en tee tätä itseni vuoksi, vaan muiden. Kuullostaako typerältä? Anna kun selitän:
Meille palautetaan hissan pikkukokeet, ja yksi ystävistäni saa vähän paremman. Sitten luokkalaiseni kääntyy katsomaan minua, ja kysyy: "No, miktä tuntuu kun bestikses sai paremman?"
Anteeksi mitä? Toistatko? Juuri minuuttia aiemmin oli onnitellut ystävääni hymyillen, ja nyt... joku puhkaisi kuplani. Se sattui. PITÄÄKÖ OLLA AINA PARAS?
Sama matematiikassa. Kokeet palautetaan, ja luokkalaiseni saa paremmn kuin minä. (Luojan kiitos, ajattelin. Muuten hänen vanhempiensa uhkaus olisi voinut toteutua...)
Tunnin jälkeen kaksi ystävistäni menee ulos luokasta. Kun minä vielä pakkaan tavaroitani, kolmas ystävistäni juoksee luokseni ja kysyy: "MINKÄ numeron sä sait?"
"Ysi puol."
Ystäväni miettii hetken.
"No et sä sit paljon jälkeen jääny."
Auts, auts, auts. OLEN PAHOILLANI, ETTEN OLLUT TAAS PARAS. Noinko pitää sanoa?!
Sen lisäksi, etten enää tahdo pettää luokkalaisteni odotuksia, en tahdo myöskään pettä opettajien. En voi sille enää mitään. Hullu minusta tällä menolla tulee.
Niin...
sunnuntai, 21. tammikuu 2007
Mhm.
Hmm.
Hyviä uutisia, vihdoin ja viimein.
a) Minut on bannattu roolipelissä
b) Vuotis vaihtoi softan, ja niin minun ficcini hävisi. Se on finito, loppu, the end. Ei rasittavaa yhtäjaksoista ajattelua. Anteeksi, lukijat, mutta Ruusun Piikkien päivät ovat luetut.
c) Ylpeys ja ennakkoluulo on upea elokuva. Katsoin sen. Nyt soi päässä vain, että "mrs Darcy and mr Darcy..."
d)Sain scream-laulun itselleni
e) Öm... joo, ei ollut muuta
Masentaa? Ei pätkääkään. Enkeliä ei ole näkynyt pitkään aikaan. Missähän se on? Aktiivisesti se kuitenkin on selvästi seikkaillut tuolla vuotiksessa. Ihan järkytyin, kun katsoin niitä kaikkia keskusteluja...
FFX... höm, jumissahan mä olen, ei yllätys, mutta vastaus pilkistää rahojen päässä. Muutama 100 000 giliä, ja mua ei voi voittaa minkään maailman Seymourit eikä mitään muutkaan sinitukat.
Djah. Sitten taas odottelemaan jotaa raportoitavaa.
Hyviä uutisia, vihdoin ja viimein.
a) Minut on bannattu roolipelissä
b) Vuotis vaihtoi softan, ja niin minun ficcini hävisi. Se on finito, loppu, the end. Ei rasittavaa yhtäjaksoista ajattelua. Anteeksi, lukijat, mutta Ruusun Piikkien päivät ovat luetut.
c) Ylpeys ja ennakkoluulo on upea elokuva. Katsoin sen. Nyt soi päässä vain, että "mrs Darcy and mr Darcy..."
d)Sain scream-laulun itselleni
e) Öm... joo, ei ollut muuta
Masentaa? Ei pätkääkään. Enkeliä ei ole näkynyt pitkään aikaan. Missähän se on? Aktiivisesti se kuitenkin on selvästi seikkaillut tuolla vuotiksessa. Ihan järkytyin, kun katsoin niitä kaikkia keskusteluja...
FFX... höm, jumissahan mä olen, ei yllätys, mutta vastaus pilkistää rahojen päässä. Muutama 100 000 giliä, ja mua ei voi voittaa minkään maailman Seymourit eikä mitään muutkaan sinitukat.
Djah. Sitten taas odottelemaan jotaa raportoitavaa.
