*silmien hieromista* Jostain kumman syystä elämä tuntuu jatkavan menoaan ilman minua. Tai minä jään itse junnaammaan paikoilleni. Tai ehkäpä olen vain sujahtanut ajan ulottamattomiin.

Yritän kuunnella musiikkia, mutta tyhjä, kaikenvievä, paha olo kaivertaa sisässä, tuntuu kuin tuhoaisin itseäni sisältä. Vanha, VANHA ystäväni sanoi sen johtuvan siitä, etten pura itseäni kenellekään. Olen itkukaivo, joka ottaa kyyneleet vastaan, muttei saa omiaan työnnettyä ylöspäin. Maiilma ja sen fysiikka on sitä vastaan. Kaunis ajatus. Joskin se on kaikessa julmuudessaan joidenkin kuuntelevien korvien osa. Niiden, jotka pitävät muiden elämää tuha kertaa tärkeämpänä kuin omaansa. Tai ehkä se on vain toisten nuoleskelemista? En tiedä, enkä jaksa välitää. Välittää mistään.

Kävin katsomassa elokuvan, kaikki varmasti tietävät kyseisen elokuvan, joka kulkee nimellä Pirates of the Caribbean 2? Se ei auttanut. Yhtään. Kaiketi vain pahensi asiaa. Kun yritän vetää ajatukseni pois itsestäni, onnistun siinä, mutta palatessani ruumiiseeni huomaan kuinka sitä kivistää. Kestä se kuin nainen. Kestä oma kipusi. Huomaan, kuinka kuunnellessani ihmisiä en tajuakaan enää mitä he puhuvat. Yritän kuunnella, mutta ääni tuntuu suorastaan pakoilevan minua.

Kaikkein kamalinta on se, että puran kaiken muihin, täysin viattomiin ihmisiin. Tunnen vihaa. Surua. Masennusta. Päässäni on ajatuksia, joita ei ole luotu muiden elävien silmille. Ja kaiken sen annan tulla, kohdistan johonkin yhteen, epäonnekkaaseen ihmiseen, joka sattuu tielleni. Anteeksi, Smoothie. Et vain usko, kuinka minuun sattuu.

Taas odottaa uusi uneton yö. Uneton, kunnes pakotan itseni (keinolla millä hyvänsä) uneen ja herään monta tuntia ennen kuin vanhempani edes suunnittelevat heräävänsä unistaan päästäkseen töihin. Valvon saamatta unta, mutta kuitenkin niin väsyneenä. Tekee mieli itkeä, mutta samalla kuritan itseäni vain yhden ajatuksen voimalla. Noinko heikko sinä olet? Toivon ettei Angel lue tätä. En halua hänen tietävän. Hänellä on omia vaikeuksia ilmankin, että minä valittaisin omia kärsimyksiä, jotka lopulta kuitenkin perustuvat vain yhdelle, ikävälle tunteelle. Haluan voittaa. Ei väliä kenet. Itseni, ystäväni, viholliseni.

Tämä tuska on sekä sisäistä että ulkoista. Todellista ja kuvattua. Minuun sattuu oikeasti, ei vain sisällä. Kestä se. Älkää kukaan vajotko minun tasolleni. Olen hyvä esimerkki ihmisestä, joka kirjaimellisesti piiloutuu kauniin kuoren taa. Puuterivuoret peittävät tummat silmäpussit. Aurinkolasi punaiset silmät. Lämmin, viileä, ehkä ystävällinen ja kaunis hymy kaiken muun. Ja tietokone tietysti kaiken kokonaan.

Angel. Jos luit tämän, olen pahoillani, että teit sen. Jos luit tämän, älä ajattele sitä. Jos luit tämän, älä ota sitä vakavasti. Tämä on minun angstiani. Kaukaista, itsesääliä täynnä olevaa. Martyyriangstia, jota kukaan elävä ei voi sietää, todettu on. Toivo, ettet joudu sen kanssa enää tekemisiin. Ikinä.

Minä en halua satuttaa ketään teistä muista.