Mä en ole koskaan, siis pitkään aikaan, ollut näin vihainen. Mä en muista, onko siitä jo kaksi vuotta, kun mua itseasiassa sattui sydämeen kun mä olin niin vihanen, ja nyt mä olen taas. Tekee mieli heitellä pöytiä ja potkia kaikki tuusannuuskaksi.
*kiukun kyyneleet*
Myönnetään, mun koko sosiaalinen elämäni rajoittuu kouluun ja tietokoneen kautta käytäviin keskusteluihin. Hienoa. Puolitoista tuntia koneella päivässä, ONKO SE MUKA NYT NIIN PALJON?! Mä vihaan liikuntaa, ulkona on kylmä. Tekosyitä ehkä, mutta mä en ole KOSKAAn liikkunut mainittavaa määrää. Koulumatkat, woah. Ja nyt sitä tullaan sitten VALITTAMAAN että "vähemmän tietokonetta, enemmän liikuntaa". Mitä, aiotteko te tehdä tyttärestänne onnettoman? Ainoat ajat päivästä mä olen onnellinen silloin kun a) mä nukun, b) mä olen koneella lukemassa mangaa/ katsomassa animea. Ajat jolloin mä olen täynnä vihaa tai muuten vaan käytännöllisesti zombie ja vedän ignore-ilmeellä, täyttävät jo muutenkin puolet elämästäni! Nytkö se pitää muuttaa kokopäiväiseksi? Mitähän ne tekis, jos katoaisin ja jäisin ulos muutamaksi päiväksi, olisinko sitten saanut raitista ilmaa ja liikuntaa tarpeeksi? Mä tarvitsen kaikki nuo pienet fantasiamaailmani joissa ei ole koulua tai äryttäivä "tiedän-kaiken" vanhempia. Tarvitsen ne unelmoidakseni ja ollakseni iloinen edes jonkun puolesta, vaikka henkilö nyt ei sitten olekaan oikea. Olen outo ja sairas mieleltäni, tiedän, mutta sentään onnellinen näin. Tarvitseeko sitä muuttaa?!

Mm, ja kiitos rohkaisevasta kommentista aiempaan.

Vähän taustoitusta: Koulu menee näillä näkymin ihan hyvin, vaikka lukio painaakin päälle. Ystävien odotukset on taas minun kannaltani korkealla, ja sattuu yhä kun he sanovat "olisin odottanut sulta parempaa" -tai jotain samanlaista. Manga ja anime ovat vallanneet elämäni ja saavat minut onnelliseks, koska ovat kaikki sellaisia, mitä ei voi oikeasti tapahtua. Sosiaalinen elämäni on rajoittunutta. Olen päättänyt patistaa itseäni ulkoilemaan ,mutta jatkuva "jos et ulkoile reitesi lihovat lisää" - valitusvirsi äidiltä alkaa ottaa päähän. Olen myös ryhtynyt avoimempaan tunteiden ilmaisuun ja alkanut heittelemään ystäviäni kynillä. Samalla yritän sumplia heidän ongelmiensa kanssa päivästä toiseen.
Siinä.